Avaruuden tuntua

Lauantaina hengailupäivän päätteeksi nautittiin juustoja ja hedelmiä, sekä pelattiin amerikkalaista Farkel-noppapeliä. Kovin myöhään ei iltaa pystytty jatkamaan, koska aamulla oli aikainen herätys päivän aktiviteettiin.

Sunnuntaina möhköfantin keula käännettiin kohti Cape Canaveralia ja Kennedy Space Centeriä. Puolentoista tunnin automatkan päätteeksi saavuimme kohteeseen puoli yhdeltätoista. Pääsyliput automaatista, audiolaitteet infopisteestä ja menoksi.

Ameriikan huvipuistot ovat isoja systeemejä, ja tarjonnan hahmottamiseen ja paikkojen löytämiseen kuluu aikaa. Alkuvalmistelujen jälkeen lähdimme bussikierrokselle Apollo/Saturn V -keskukseen. Tavallisesti bussikiertueeseen kuuluisi myös käynti sukkuloiden laukaisupaikalla, mutta Matthew-myrskyn heitettyä muutama huomiotötterö ja aidanpätkä mereen, ei bussimme pystynyt viemään meitä laukaisupaikalle. 

Matkalla Apollo/Saturn -keskukseen ohitimme ulkoisesta olemuksestaan kuuluisan KSC VAB:n. Oi, miten ihailen jenkkien mutkattomuutta hyödyntää lyhenteitä: KSC = Kennedy Space Center & VAB = Vehicle Assembly Building. LOL = Laugh Out Loud!

VAB:in eli raketti ja sukkulatehdas on valtava yhtenäinen tila, jossa on 60-luvulta lähtien rakennettu NASA:n vehkeitä. Rakennus on (ymmärtääkseni) maailman suurin yhtenäinen tila ja valtavien nosto-ovien avautuminen kestää 45 minuuttia.

Apollo/Saturn V -keskus esitteli NASA:n kuuohjelman käänteitä rehellisesti. Niin onnistumiset kuin haasteetkin mm. Neuvostoliiton asettamat paineet, tuhoutuneet raketit ja menetyt astronutit tuli huomioitua. Kerronnassa yhdistettiin hienosti esiintyminen, vilimit, rekvisiitta, hifi-hommat, näyttelyt, infopisteet sekä audio- ja mobiililaitteet. Tämä on laji, jonka tämä maa hallitsee!

Apollo/Saturn-keskuksessa on parikin teatteria, joista ensimmäinen on 60-luvulta peräisin oleva laukaisusali, josta osa on nykyinin museoitu ja osa muutettu teatteriiksi. Teatterissa entinen astronautti kertoo amerikkalaisten kuunvalloitusta edeltäneistä vuosista. Lunar-teatteri esittää Apollo 8:n onnistuneen kuumatkan, jossa Louie Armstrong ottaa tärkeän askeleen ihmiskunnalle, ja hetken, joka on piirtynyt amerikkalaisten sydämiin.

Bussi palautti meidät KSC:n Atlantis-rakennuksen eteen, jota koristavat Atlanticsen polttoainesäiliöiden lasikuitureplikat. Keskus esitteli mielenkiintoisesti, kuinka presidentti John F. Kennedy vastuutti NASA:n menemään kuuhun ja näin ollen tuli perustaneen KSC:n. Keskus myös esitteli rakettien evoluution sukkuloiksi, ja antoi hyvän kuvan astronauttien työstä. Entiset, nykyiset ja tulevat astronautit olivat tiiviisti esillä esitetyissä videonpätkissä, ja Atlanticsen simulaattori avasi käsityksen siitä, miltä tuntuu nousta sukkulalla ilmaan. Se rytkytti!

KSC on niin valtava, että siihen on vaikea tutustua yhdesä päivässä. Audiokierroksesta jäi puolet kuuntelematta, leffoista 80% katsomatta ja näyttelyistä valtaosa tutkimatta. Se ei silti harmita,koska tiedän meidän palaavan Floridaan myös myöhemmin. Muutenkin on mukavaa sulatella tietoa pienissä paloissa ja kaikessa rauhasa.

Katsomamme 3D-elokuva käsitteli NASA:n nykyistä tuotekehittelyä ja tulevaisuuden lentoja. Nyt katse on käännetty kuusta pidemmälle, ja tavoitteena on ensi vuosikymmenellä reissata Marsiin. Harmi, ettei avaruudessa käytetä 3D-laseja. On ne niin tyylikkäitä.

 Anteeksi kuunpöly!

 

Illan suussa palasimme kaupunkiin. Aurinko oli kirkas ja alhaalla, ja lämpöä edelleen 30 astetta. On siis kesä, kuljen Atlantin rantaan, tai ainakin kotiin, Bloomingdale Drivelle.